Eija-Riitta Grönroos kirjoittaa perjantaina 21.7.2006 Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla otsikkolla "Sanoistakin voi tulla menestyjiä tai häviäjiä":

"Kielitoimisto ja aikakauslehti Virittäjä järjestivät vuonna 1971 kilpailun, jossa etsittiin suomalaisia vastineita vieraskielisille lainasanoille. Kilpailussa palkittiin muun muassa sana kieppo. Sitä oli ehdotettu vastineeksi ilmaukselle roll-on, siis nimitykseksi pullolle, jonka suulla on pallomainen kieppuva kuula.
Sitä tietä sana tuli sanakirjaan ja on siellä pysynyt näihin päiviin asti, lopulta vähän jo kuin maskottina; juuri kukaan kun ei ole sanaa käyttänyt. Nyt kieppo on kuitenkin tullut tiensä päähän. Se on poistettu Kielitoimiston sanakirjan uusimmasta versiosta, joka ilmestyy ensi syksynä.
Sana alkoi jo käydä rasitteeksi. Kieppo muistettiin aina mainita esimerkkinä kummajaisista, joita kielenhuoltajat suosittavat. Yleensä se on niputettu yhteen niiden monien sanojen kanssa, joita väitetään Kielitoimiston keksimiksi, mutta jotka ovat puhtaasti urbaania legendaa – siis nämä aina mainittavat "haarasoipiot", "joukkoistuimet" ja muut. Kieppo oli ainoa, jossa oli totta toinen puoli, mutta sekään ei siis ole ollut Kielitoimiston keksimä.

On vaikea sanoa, mikä tekee sanasta menestyjän, mikä hylkiön. Miksi kieppo ei koskaan kelvannut, vaikka sieppo on elänyt monenlaista elämää? Tai miksi vaikkapa hymiö on tullut hyväksytyksi? Toisaalta voi epäillä, että jos nyt esitettäisiin uusina sanoina sellaisia kuin henkilö tai ravintola, ehdotukset herättäisivät hilpeyttä. Niihin on kuitenkin totuttu, eikä niitä enää ajatella johdoksina sanoista henki ja ravinto.
Vierassanoista suomalaistuvat helpoimmin ne, jotka voidaan kääntää suoraan. Yleiskieleen kuuluvien sanojen kääntämisessä suomalaiset ovat ahkeria; käännöslainoja on huomattavan paljon. Hyväksytyksi on tullut moni sellainenkin ehdotus, joka ei ole kirjaimellinen käännös: palaute on voittanut feedbackin, jet lagin vastineena on jo laajasti käytössä aikaerorasitus jne.
Myös tietotekniikan termit ovat paljolti suomea: on selain, palvelin ja kohdistin, on sähköposti, kannettava, hakukone ja monta muuta. Englanti ei jyrää sanastossa, kuten usein pelätään.

Suoraan toisesta kielestä otettuja sitaattilainojakin kyllä on, esimerkiksi talouselämän termit benchmarking, franchising ja factoring, joille ei ole yleisiä suomennoksia. Benchmarkingille on esitetty sellaisia vastineita kuin esikuva-analyysi, vertailuanalyysi ja vertailukehittäminen, mutta mikään ei ole noussut selvästi voitolle.
On sanottu, etteivät ne kuvaa ilmiötä yhtä tarkasti kuin alkuperäinen termi. Peruste on outo, koska englannin sana ei sinänsä sano mitään suomalaiselle – edes englannintaitoiselle – ellei tiedä, mitä termillä tarkoitetaan. Yhtä hyvin sama määritelmä voitaisiin antaa suomenkieliselle sanalle.
Erikoisaloillakin termien suomentaminen on kuitenkin yleistä. Erityisen tunnettua on lääketieteen sanaston kehittäminen, jonka ansiosta meillä on esimerkiksi vierihoito ja ohitusleikkaus eikä "rooming-in" ja "bypass", kuten monessa muussa kielessä. Samanlaista sanastotyötä tehdään monella muullakin alalla, esimerkiksi tekniikassa. Sanastotyö toimii parhaiten silloin, kun ryhmässä on mukana sekä erikoisalan että kielen asiantuntemus.

Suomenkielisen vastineen löytäminen ei ole itsetarkoitus. Sanoja voidaan lainata sellaisenaan tai ne voidaan mukauttaa suomeen sopiviksi. Lainasanoja on tullut suomeen koko sen historian ajan. Jos vieras sana sopii äänneasultaan suomeen, se ei kaipaa välttämättä kääntämistä eikä muokkaustakaan. Eivät radio, tennis tai pasta ole tuottaneet ongelmaa, ja hyvin ovat istuneet kieleen myös viime vuosien japanilaiset karaoke ja sudoku.
Jos lainasana kuitenkin on hankala kirjoittaa tai ääntää, mukauttaminen helpottaa elämää: whiskystä tulee viski ja dealer muuntuu diileriksi. Parfee ja kroissantti ovat helpompia kuin parfait ja croissant, vaikka ne tuntuvat ranskantaitoisista oudoilta. On helpompi taivuttaa parfeen kuin parfait'n eikä ääntämistäkään tarvitse oppia erikseen. Molemmat sananmuodot ovat silti yhtä mahdollisia. Tässä tapauksessa on tarjolla vielä suomennoskin, jäädyke.

Kielenkäyttäjillä on usein kaipuu suomenkielisiin vastineisiin, kuten osoitti talvinen curling-keskustelu, jossa lajille ehdotettiin suomalaisia nimiä kierrekivestä kuukkaan. Vakiintuneita termejä ei kuitenkaan yleensä pystytä enää muuttamaan. Urheilulajien nimitykset säilyvät muutenkin nykyisin kansainvälisessä muodossa, vaikka vanhimmat – jalkapallo, koripallo, jääkiekko ym. – ovat vakiintuneet käännöksinä.
Se, tuleeko jokin sana yleiseen käyttöön, on aina kiinni kieliyhteisön hyväksymisestä. Jotkin ehdotukset ottavat tulta, olivatpa ne sitten kielenhuoltajien tai muiden tekemiä, toiset eivät. Pakolla ei sanoja levitetä.
Aina ei vastineita löydetä, vaikka kysyntää olisi. Handsfree-laitteelle on yritetty keksiä suomennosta eri tahoilla, niin lehtien yleisönosastoissa kuin sanastotyöryhmissäkin, mutta laihoin tuloksin. Mikään ehdotus ei ole kelvannut kaikille. Esimerkiksi vuonna 2002 järjestetyssä koululaiskilpailussa ehdotettiin sanaa vapuri. Sanakirjaan ei sitä tai muutakaan vastinetta kuitenkaan oteta ennen kuin jonkinasteista kannatusta ja käyttöä on olemassa. Sanoilla kun voi olla kiepon kohtalo."

Toimittaja Antti Hatvalalle menee kriittisen journalismin tunnustuspalkinto jutustaan lauantain 15.7.2006 Aamulehden etusivulla. Pääotsikko kuului: ”Israelin iskut tuntuvat autoilijan lompakossa”. Siihen oli kiteytetty maakuntalehden taito löytää olennainen. Tällaista asiayhteydet oivaltavaa journalismia toivoisin enemmänkin Aamulehdeltä, muutoinkin kuin kesällä.

Taiteilija Kari Kontio painui pohjaan, Ahdin valtakuntaan muutama päivä sitten. Huono homma, Karilla oli kala-allergia. En tuntenut häntä, en montaa muutakaan. Kun Elvis sammui, ajattelin että olisin tahtonut tavata. Kari Kontion kaverit, ehkä he tosiaan olivat sellaisia, kirjoittivat Hesariin oheisen negrologin. Kontion opettaja Jouko Turkka sen sijaan haukkui vainajan Ilta-Sanomissa, kaunista. Ehkä siksi, että Kontio meni vetämään Juhaa, aloittelijaa aivan, turpaan nyrkkeilysalilla.

Ilkikurinen vastarintamies
Kirjailija Kari Kontio

Julkaistu: 10.7.2006 00:00

Kirjailija Kari Kontio hukkui 8. heinäkuuta Herttonimen Tuorinniemen uimarannalla. Hän oli syntynyt 8. elokuuta 1956 Oulussa. Kari Kontio opiskeli aatehistoriaa, filosofiaa, valtio-oppia ja teologiaa sekä kävi Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjan Jouko Turkan aikana vuosina 1984-1988.
Kontio oli paitsi kirjailija myös teatteriohjaaja, lehti- ja radiotoimittaja, käsikirjoittaja, tv-juontaja, nyrkkeilijä, motoristi – hän oli kaikkea tätä mutta paljon muutakin: ristiriitainen persoona, äärimmäisyysihminen ja elämäntaiteilija, kulttuuripiirien sivistynyt häirikkö, enfant terrible.
Poikana hän kertoi miettineensä, ryhtyisikö isona profeetaksi vai taikuriksi ja päätyi ajattelemaan itseään taiteilijana, koska silloin on mahdollista olla molempia. "Mä teen tilateosta omasta elämästäni. Mä teen ristiriitaisia tekoja, jotka on kaikki tietoisia, vaikka ei aina rationaalisia."
Kontion tuotantoon kuuluvat romaanien Lajinsa viimeinen ja Kausi helvetissä lisäksi mm. lukuisat lehtikirjoitukset, joissa hänen laaja-alainen sivistyksensä yhdistyy oivaltavaan omaperäisyyteen ja kirjalliseen lahjakkuuteen.
Kari Kontio oli kuvainkaataja ja ilkikurinen vastarintamies mutta ei nihilisti. Näennäisen kyynnisyyden alta paljastui elämässään monet käänteet ja kolhutkin kokenut ihminen, joka mm. osasi opettaa ystävilleen suhteellisuudentajua: ”Niin kauan kuin ei olla palavassa talossa, ei ole mitään hätää.”