Taide, totuus ja politiikka

Ja sitten on tämä uusien opiskelijoiden ohjaaminen, eli niin kutsutut orientoivat opinnot. Toisella laitoksilla ne ovat hyvinkin vapaamuotoiset, toisilla ohjataan tiukasta ja tarkkaan. Kasvatustieteissä tunnetusti nipotetaan melkein kaikessa, kuten taidetaan tehdä tässäkin. Kaikenlaista opintojen käytännön kannalta tarpeellista niihin näytetään ahdetun, kuten tenttikuorien esittely niin kuin käytäntö ei tätä opettaisi.

Mutta missä orientoivista on kaikki kriittinen aines? Yliopiston merkityksen, tarkoituksen ja tarpeellisuuden pohdiskelu? Ei kai se ole nykytilanteessa oikein rehellistä, että me opettajat vittuunnumme kaiken maailman UPJ yms. arvioissa ja hankepaineessa, ja samalla esitämme opiskelijoille ns. hyvää opettajaa? Tarkoitan vain, että olisi kohtuullista kertoa opiskelijoille alusta lähtien nykyisestä korkeakoulupolitiikasta, vaikka sitä Heikki Patomäen UPJ-kirjaa yhdessä tavaten, johon Hannu Simolan (Kasvatus 2/2006, 197) mukaan "jokaisen yliopistosta kiinnostuneen tulisi tutustua, sanottakoonpa vaikka maisteriopiskelijoista yliopiston rehtoreihin..."

Lisäisin tähän myös opintonsa aloittavat opiskelijat, jotta myös yliopisto-opiskelun yhteiskunnallinen puoli saataisiin heti alusta näkyviin. Muutoin ollaan tilanteessa, jossa kaiken maailman reflektoivia ja tunteellisia portfolioita ja opintosalkkuja kirjoitellaan autuaan tietämättöminä siitä "portfolioyhteiskunnasta", jossa salkkuja jonain päivänä availlaan ja esitellään. Tätä kai olisi kriittinen kasvatussosiologia noin sanotussa käytännössä.