Taide, totuus ja politiikka

Olin eilen Suomenlinnan kesäteatterissa katsomassa KOMin version Linnan Pohjantähdestä rakkaan ystäväni kanssa. Sekavin tuntein sieltä poistuin. Kovin oli epätasainen esitys kaikilta osin. Dramaturgia häilyi, samoin jotkut näyttelijät. Muutamat heistä pitivät kutinsa oikein hyvin. Ensimmäinen näytös toimi joten kuten, mutta toinen jakso floppasi aika pahasti. Koskelan perheen ja muiden punaisten tragediaa reviteltiin eikä siitä lopulta edetty oikein mihinkään suuntaan. Ensimmäinen näytöksessä yritettiin komediaa, siihenkin Linnan teksti toki venyy. Toisessa näytöksessä tästä ei enää ollut oikein jälkeäkään, miksi olisi ollutkaan.

Mutta tietenkin on niin, että Linnan tekeminen on vaikeaa. Oliko se Jyrki Lehtola, joka joskus tokaisi, että "voi Väinö v-n Linna", eli että minkä teit, kun loit sellaisia järkäleitä, josta ei päästä eteen ei taakse, ei yli eikä ympäri.

Esitys kuitenkin uuden luennan Töyryn suorittamalle torpparinsa häädölle. Jäin pohtimaan Laurilan Aliinan vastausta, kun perhettä ajetaan maantielle. "Pankaa lapsille vaatteet ylle", komentaa nimismies. "Paleltukoot! Mitä saatanaa ne tämmösessä maailmassa tekeevät?". - Eikö tämä ole oleellisesti "oikea" vastaus kapitalistiselle sortojärjestelmälle ja myös nykysysteemille, eikä minkään lässyvasemmiston vastaus, joka ei käsitä, että jos käytössä on ainoastaan sorron (ennen ja nyt) tai "vaihtoehdottomuuden kieli" (nyt), silloin on vastattava samalla mitalla. "Olisi asetettava kova kovaa vastaan, ylpeänä", kuten Holvas ja Vähämäki kirjoittavat Odotustila-kirjassaan, jossa maantien nähdään vapautena, vaikka se Lauriloiden kaltaisessa tilanteessa sitä tuskin oli.