Taide, totuus ja politiikka
Friday, September 15, 2006
Kiasman / Tiananmeren aukio
Palaan vielä Kiasman edustan tapahtumiin lainaamalla tänä kokonaisuudessaan Annikka Suonisen tekstin keskiviikon 13.9.2006 HS:sta:
"Kiasman aukion lauantai-iltaiset tapahtumat ovat maailman mittakaavassa pieni tapaus, mutta ne voidaan myös asettaa suurempiin yhteyksiin.
Onko oikein, että Kiinan hallitus estää kansalaisten mielenosoitukset, koska niistä saattaisi aiheutua häiriötä? Onko oikein, että Myanmarin sotilasjuntta estää sellaisten henkilöiden vapaan liikkumisen, joiden vapauttamisen se katsoo mahdollisesti johtavan levottomuuksiin?
Onko oikein, että Yhdysvallat pidättää terrorisminvastaisen sotansa nimissä "potentiaalisesti vaarallisia" ihmisiä ja pitää heitä vuosikausia vankeudessa? Missä kulkee raja asiallisen varautumisen ja hätävarjelun liioittelun välillä?
Poliisin johdon sunnuntaiaamuisessa tiedotustilaisuudessa ja George W. Bushin Yhdysvaltojen salaisia vankiloita koskeneessa lausunnossa on paljon samaa.
Toimenpiteet eivät missään tapauksessa olleet ylimitoitettuja. Kyseessä oli ennaltaehkäisevä toimi, joka oli välttämätön yleisen turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Toimenpiteillä varmistettiin se, että potentiaaliset rettelöitsijät tai terroristit saatiin eristettyä, ennen kuin he ehtivät tehdä vahinkoa.
Se, että näiden "potentiaalisten rikollisten" lisäksi eristettiin kymmenkertainen määrä täysin syyttömiä ihmisiä, on mitätön hinta saavutettuihin etuihin nähden. Operaatio onnistui täydellisesti. Mitään emme kadu ja tekisimme kaiken uudelleen juuri samalla tavalla.
Anarkistien nettisivuilla uhottiin "tuoda hieman sekasortoa Helsingin kaduille", mutta todellisen uhkauksen sijasta kyseessä olisi voinut olla pelkkä poliittinen retoriikka.
Itse asiassa Smash Asem -mielenosoituksen järjestäjät onnistuivat ulkoistamaan sekasorron aiheuttamisen poliisille, joka miehitti puolet Helsingin keskustasta varautuessaan siihen, että muutama rähinöitsijä olisi saattanut aiheuttaa häiriötä.
Kuinka tehokkaasti poliisi todellisuudessa yritti saada keskusteluyhteyttä mielenosoituksen järjestäjiin – ehkä tästäkin asiasta on kerrottu yhtä valikoivaa totuutta kuin yleisölle annetuista (olemattomista) hajaantumiskehotuksista. Poliisin kannalta neuvotteluyhteyden syntyminen olisi saattanut olla melkoinen "kauhuskenaario": olisiko massiivinen poliisikoneisto taipunut suunnitelmien muutokseen?
Poliisin mukaan lauantai-iltana otettiin talteen 136 "mellakoitsijaa". Kiinniotettujen joukossa oli pakko olla melkoinen määrä täysin rauhallisesti käyttäytyneitä ihmisiä, sillä Kiasman aukiolla ei missään vaiheessa ollut noin montaa henkilöä, jotka syyllistyivät "mellakointiin" (eli pullojen heittelyyn tai rynnäköintiin mellakkapoliisien kilpimuuria vasten).
Hyvin todennäköisesti jokainen saartorenkaaseen jäänyt alle kolmikymppinen sai viettää yönsä poliisin hoivissa ainakin jos oli erehtynyt hankkimaan lävistyksen tai pukeutumaan mustiin.
Päästyäni itse Kiasman aukiolta kotimatkalle yritin luokitella mielessäni risteilleitä ajatuksia ja tunteita. Helpotusta siitä, että olin kotimatkalla ilman putkareissua ja saamatta yhtään pulloa päähäni.
Tietynlaista sairasta tyytyväisyyttä siitä, että olin kokenut jotain Suomen oloissa varsin ainutlaatuista. Itsesyytöksiä siitä, että olin paikassa, josta olisi ehkä pitänyt ymmärtää pysyä poissa.
Kiukkua siitä, että minä ja useampi sata muuta olimme joutuneet poliisin "panttivangeiksi". Pelkoa siitä, että olin mahdollisesti päätynyt johonkin häirikkörekisteriin.
Mutta eniten tunsin kuitenkin pettymystä sen takia, että Suomessa kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia voidaan rajoittaa pelkkien epäilyjen ja mahdollisten uhkien perusteella.
Poliisi pitää operaatiotaan oikeutettuna, koska näin pyrittiin varmistamaan Helsingissä järjestettyjen huippukokousten turvallisuus. Minusta poliisin menettelytapa oli taas erityisen tuomittava juuri näiden huippukokousten takia.
Miten Suomi voi arvostella sanan- ja kokoontumisvapauden rajoituksia muissa maissa, jos se kohtelee omia kansalaisiaan tällä tavoin? Onko välittämämme viesti se, että kansalaisten perusoikeudet ja -vapaudet ovat kyllä periaatteessa hyvä juttu, mutta niistä voidaan tinkiä, jos se nähdään tarkoituksenmukaiseksi?
Poliisi valitsi tällä kertaa toimintatavakseen "ennaltaehkäisevän iskun" – siis sellaisen, jonka USA teki Irakiin ja kaavailee tekevänsä seuraavaksi Iraniin. Olisivatko Smash Asem -mielenosoituksen osanottajat syyllistyneet mellakointiin? Vastaus on ehdoton ehkä, mutta vain ehkä.
Eikö sillä poliisimäärällä, joka oli lauantai-iltana keskitetty Kiasman ympäristöön (ja päivällä kansalaisjärjestöjen rauhallisen mielenosoitusmarssin reitin varrelle), olisi tarvittaessa saanut muutamaa kymmentä rettelöitsijää kiinni, jos nämä olisivat syyllistyneet laittomuuksiin?
Jos poliisi olisi ottanut mahdolliset potentiaalisista mellakoijista todellisiksi mellakoijiksi muuttuneet henkilöt kiinni yhtä nopeasti kuin piiritti Kiasman aukion, niin tätä operaatiota minäkin olisin esitellyt ylpeänä kansainvälisille vieraille.
Muutama mahdollisesti rikkoutunut näyteikkuna olisi ollut pieni hinta kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien puolustamisesta."
"Kiasman aukion lauantai-iltaiset tapahtumat ovat maailman mittakaavassa pieni tapaus, mutta ne voidaan myös asettaa suurempiin yhteyksiin.
Onko oikein, että Kiinan hallitus estää kansalaisten mielenosoitukset, koska niistä saattaisi aiheutua häiriötä? Onko oikein, että Myanmarin sotilasjuntta estää sellaisten henkilöiden vapaan liikkumisen, joiden vapauttamisen se katsoo mahdollisesti johtavan levottomuuksiin?
Onko oikein, että Yhdysvallat pidättää terrorisminvastaisen sotansa nimissä "potentiaalisesti vaarallisia" ihmisiä ja pitää heitä vuosikausia vankeudessa? Missä kulkee raja asiallisen varautumisen ja hätävarjelun liioittelun välillä?
Poliisin johdon sunnuntaiaamuisessa tiedotustilaisuudessa ja George W. Bushin Yhdysvaltojen salaisia vankiloita koskeneessa lausunnossa on paljon samaa.
Toimenpiteet eivät missään tapauksessa olleet ylimitoitettuja. Kyseessä oli ennaltaehkäisevä toimi, joka oli välttämätön yleisen turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Toimenpiteillä varmistettiin se, että potentiaaliset rettelöitsijät tai terroristit saatiin eristettyä, ennen kuin he ehtivät tehdä vahinkoa.
Se, että näiden "potentiaalisten rikollisten" lisäksi eristettiin kymmenkertainen määrä täysin syyttömiä ihmisiä, on mitätön hinta saavutettuihin etuihin nähden. Operaatio onnistui täydellisesti. Mitään emme kadu ja tekisimme kaiken uudelleen juuri samalla tavalla.
Anarkistien nettisivuilla uhottiin "tuoda hieman sekasortoa Helsingin kaduille", mutta todellisen uhkauksen sijasta kyseessä olisi voinut olla pelkkä poliittinen retoriikka.
Itse asiassa Smash Asem -mielenosoituksen järjestäjät onnistuivat ulkoistamaan sekasorron aiheuttamisen poliisille, joka miehitti puolet Helsingin keskustasta varautuessaan siihen, että muutama rähinöitsijä olisi saattanut aiheuttaa häiriötä.
Kuinka tehokkaasti poliisi todellisuudessa yritti saada keskusteluyhteyttä mielenosoituksen järjestäjiin – ehkä tästäkin asiasta on kerrottu yhtä valikoivaa totuutta kuin yleisölle annetuista (olemattomista) hajaantumiskehotuksista. Poliisin kannalta neuvotteluyhteyden syntyminen olisi saattanut olla melkoinen "kauhuskenaario": olisiko massiivinen poliisikoneisto taipunut suunnitelmien muutokseen?
Poliisin mukaan lauantai-iltana otettiin talteen 136 "mellakoitsijaa". Kiinniotettujen joukossa oli pakko olla melkoinen määrä täysin rauhallisesti käyttäytyneitä ihmisiä, sillä Kiasman aukiolla ei missään vaiheessa ollut noin montaa henkilöä, jotka syyllistyivät "mellakointiin" (eli pullojen heittelyyn tai rynnäköintiin mellakkapoliisien kilpimuuria vasten).
Hyvin todennäköisesti jokainen saartorenkaaseen jäänyt alle kolmikymppinen sai viettää yönsä poliisin hoivissa ainakin jos oli erehtynyt hankkimaan lävistyksen tai pukeutumaan mustiin.
Päästyäni itse Kiasman aukiolta kotimatkalle yritin luokitella mielessäni risteilleitä ajatuksia ja tunteita. Helpotusta siitä, että olin kotimatkalla ilman putkareissua ja saamatta yhtään pulloa päähäni.
Tietynlaista sairasta tyytyväisyyttä siitä, että olin kokenut jotain Suomen oloissa varsin ainutlaatuista. Itsesyytöksiä siitä, että olin paikassa, josta olisi ehkä pitänyt ymmärtää pysyä poissa.
Kiukkua siitä, että minä ja useampi sata muuta olimme joutuneet poliisin "panttivangeiksi". Pelkoa siitä, että olin mahdollisesti päätynyt johonkin häirikkörekisteriin.
Mutta eniten tunsin kuitenkin pettymystä sen takia, että Suomessa kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia voidaan rajoittaa pelkkien epäilyjen ja mahdollisten uhkien perusteella.
Poliisi pitää operaatiotaan oikeutettuna, koska näin pyrittiin varmistamaan Helsingissä järjestettyjen huippukokousten turvallisuus. Minusta poliisin menettelytapa oli taas erityisen tuomittava juuri näiden huippukokousten takia.
Miten Suomi voi arvostella sanan- ja kokoontumisvapauden rajoituksia muissa maissa, jos se kohtelee omia kansalaisiaan tällä tavoin? Onko välittämämme viesti se, että kansalaisten perusoikeudet ja -vapaudet ovat kyllä periaatteessa hyvä juttu, mutta niistä voidaan tinkiä, jos se nähdään tarkoituksenmukaiseksi?
Poliisi valitsi tällä kertaa toimintatavakseen "ennaltaehkäisevän iskun" – siis sellaisen, jonka USA teki Irakiin ja kaavailee tekevänsä seuraavaksi Iraniin. Olisivatko Smash Asem -mielenosoituksen osanottajat syyllistyneet mellakointiin? Vastaus on ehdoton ehkä, mutta vain ehkä.
Eikö sillä poliisimäärällä, joka oli lauantai-iltana keskitetty Kiasman ympäristöön (ja päivällä kansalaisjärjestöjen rauhallisen mielenosoitusmarssin reitin varrelle), olisi tarvittaessa saanut muutamaa kymmentä rettelöitsijää kiinni, jos nämä olisivat syyllistyneet laittomuuksiin?
Jos poliisi olisi ottanut mahdolliset potentiaalisista mellakoijista todellisiksi mellakoijiksi muuttuneet henkilöt kiinni yhtä nopeasti kuin piiritti Kiasman aukion, niin tätä operaatiota minäkin olisin esitellyt ylpeänä kansainvälisille vieraille.
Muutama mahdollisesti rikkoutunut näyteikkuna olisi ollut pieni hinta kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien puolustamisesta."
Archives
December 2005 July 2006 August 2006 September 2006 October 2006 November 2006 December 2006
