Taide, totuus ja politiikka

Kuulin kerran kuppilassa jutun kollegasta, joka oli avautunut nykyisestä meritoitumisesta yliopistovirkoihin. Ensin se oli julistanut sitä, kuinka kirjoittamisen foorumilla ei ole väliä, ja kuinka kirjoittamisessa on aina kysymys uuden luomisesta; ja että tosiasiassa yliopiston omissa "harmaissa sarjoissa" oppii ja voi luoda paljon enemmän kuin jossain saatanan kansainvälisessä julkaisemisessa, jossa homman nimi on lähinnä 'going through the motion', eli vakiintuneiden artikkeli- ja ilmaisumuotojen toistamista. Ja sitten ja sitä paitsi: nykyvirantäytöissä, sikäli kun asiantuntijat valitaan ulkomailta, suomenkielisten kirjojen kirjoittamisella ei ole mitään arvoa, olivat ne sitten julkaistu laitosten omissa mutasarjoissa tai Gaudeamuksella; ulkomaanpelleille molemmat ovat paskaa, kun niitä ei ymmärrä. Lisäksi ulkomaanpellejä "evästetään" eli ohjataan kirjoittamaan halutut eli sopivat lausunnot. Katso vaikka naapurilaitokselta. That's how it works! Nykyiset meritoitumiskriteerit ovat vaikuttaneet myös pienkustantajien julkaisupolitiikkaan. Yhä vähemmän tarjotaan kirjoja ja yhä enemmän artikkelikokoelmia. Kaikkien yliopistoviroista haaveilevien luusereiden on kirjoitettava ulkomaisiin lehtiin, joita kukaan ei kumminkaan lue, mutta tiede se vaan edistyy.