Taide, totuus ja politiikka

Kalastaja Pentti Linkola, vanha vastarintamies, on lähettänyt Sääksmäeltä kirjeen Helsingin Sanomiin ja osallistunut 28.9.2006 keskusteluun Asem-kokouksen alla järjestetystä mielinosoituksesta, jonka poliisi taltutti alkutekijöihinsä. Linkolan näkemykset ovat vuosien varrella vaihdelleet ja muuttuneet, mutta nyt hän näyttää asettuvan nuorten mielenosoittajien puolelle.
Kiinnostava ja tärkeä huomio on Linkolan näkemys poliisin runsaan voimankäytön perusteista: yhteiskuntajärjestelmän puolustautuminen sellaista ideologiaa vastaan, joka yrittää nujertaa nykyisen järjestelmän. Toinen Linkolan tärkeä näkökulma on se, että järjestelmä murtuu vasta, kun sen väkivaltakoneisto - poliisi ja puolustusvoimat - asettuu mielenosoittajien puolelle. Suomessa näin ei tapahdu koskaan, kaukana Venezuelassa niin tapahtui, muttei ilman vaaleilla valittua johtajaa... Demokraattinen kumous näytti mahdolliselta, mutta yhteiskunnalliset olosuhteet olivat tyystin toiset kuin Suomen "kypsässä demokratiassa".
Poliisin tunnistimet ovat joka tapauksessa asetettu herkälle, ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, miltei kuin 1930-luvulla poliisin hajottaessa työväestön vappumarsseja mustapaitojen anteliaalla avustuksella. Silloinen työväenaate - kansainvälisine solidaarisuuksineen ja rauhanaatteineen - oli uhka jatkosodaksi kutsutulle viimeiselle Suur-Suomi -hankkeelle, ja siksi kirkasotsainen kansojen ystävyys oli tukahdutettava ellei muuten niin voimalla.
Tänään poliisi on yhtä tarkkasilmäinen kuin silloin: se näkee Smash Asemin taustalla olevan taloudellisen globalisaation vastaisen aatteen uhkaksi taloudelliselle kilpailulle ja työntekijöiden globaalille polkemiselle. Toki tähän kehitelmään sisältyy konspiraation vivahde, mutta kuitenkin on kysyttävä, kuka vartioisi vartioita, ja annettava Linkolan esittää oma pointtinsa:

"Asem-mielenosoitus oli hyökkäys talouskasvun uskontoa vastaan

Noin viikkoa ennen Asem-kokousta jouduin sattumalta Helsingissä vanhana veteraanina mukaan mielenosoitukseen, joka oli suunnattu yleensä yksityisautoilua ja erityisesti autoliikennettä kasvattavaa keskustatunnelia vastaan. Kuljettiin mutkitellen keskikaupungin halki, kulkuemielenosoitus oli minulle uusi kokemus.
Oli ilo nähdä nuorten ihmisten banderollien lisäksi heiluttavan liinojaan, puhaltavan pilleihinsä ja tekevän vauhdissa taitotemppujaan. Yksi tyttö puikkelehti kärppänä katuviereltä toiselle ja tuikkasi varmaan satoja esitteitä yleisön käsiin.
Ja oli myös ilo nähdä taitavia poliiseja, jotka suojelivat kulkuetta edestä ja takaa ja ehtivät joka kadunkulmaan pysäyttämään auto- ja raitiovaunuliikenteen. Ja kuitenkin meitä oli vain noin 70. Varmaankin heikko tiedotus, arkipäivä, työaika.
Olen pitkän elämän aikana kokenut poliisin toimia monta kertaa – sivullisena, asianomistajana ja rikollisena. Kaikissa tapauksissa poliisi on ollut asiallinen, huolehtivainen, joskus hauska. Oma suhteeni poliisiin on hyvin lämmin. Esimerkiksi voin ottaa laittoman mielenosoituksen Inarin erämaassa vuosia sitten. Sabotoimme eri tavoin metsäautotien rakentamista ja kytkeydyimme kettingein raivaustraktoriin.
Neuvottelujen jälkeen mieslukuisa poliisi saapui paikalle, mutta operaatio venyi tuntikausiksi ennen kuin satojen kilometrien päästä haettu aggregaatti ja "rälläkkä" kykenivät sahaamaan vahvimman kettinkimme poikki. Tänä aikana asetelma muuttui.
Poliisimiehet valittivat, että hekin olisivat hartaasti halunneet säästää erämaan, mutta minkäs tässä ammatissa teet. Jouduimme lohduttamaan heitä – tekiväthän he etupäässä hyvää työtä torjuessaan vanhusten ryöstäjiä ja liikennerikollisia.
Näytelmän lopuksi meidät kuljetettiin Ivalon poliisiasemalle, jossa meille lyhyen paperisodan jälkeen tarjottiin kaakaota ja toivotettiin kaikkea hyvää.
Myöhemmin seurasi oikeuskäsittely ja siitä tuli kallis lysti. Olen pitkän elämän aikana kokenut oikeuslaitoksen toimia monta kertaa – sivullisena, asianomistajana ja syytettynä. Kaiken jälkeen oma suhteeni oikeuslaitokseen on jääkylmä.
Mutta nyt Kiasman Asem-mielenosoitukseen. Siinäkin saatan ymmärtää poliisin toimia, eivätkä ne ehkä olleet edes ylimitoitettuja.
Ne olivat uhkaus, näyttö siitä, että tämä yhteiskuntajärjestelmä puolustautuu. Nämä mielenosoittajat eivät pyytäneet päätöksentekijöiltä korjausta johonkin järjestelmän yksityiskohtaan – kuten me autoja vastustaessamme.
Tässä oli kysymys hyökkäyksestä koko järjestelmää vastaan, vaikkakin heiveröisenä ja naiivina, oireiluna kuitenkin. Nämä halusivat "aiheuttaa epäjärjestystä" yhteiskunnassa, siinä on vahva lataus ja vahva ajatus takana.
Samoin kuin vaikkapa Seattlessa ja Göteborgissa suuri osa mielenosoittajista ei pyrkinyt dialogiin päättäjien, järjestelmän kanssa, vaan nujertamaan ne.
Nämä ihmiset yrittävät murtaa teollisuus- ja jälkiteollisuusmaiden vallitsevan uskonnon, ihmiskunnan historian hirvittävimmän ja mielipuolisimman uskonnon, päättymättömän talouskasvun ja päättymättömän kilpailun uskonnon.
Sen valta tiristää luonnosta viimeisenkin vesi- ja veritipan, tuhoaa maan, meret ja ilmakehän. Ja tekee markkinataloudellaan jo nyt ihmisen elämän sietämättömäksi.
Seattlessa, Göteborgissa ja Helsingissä tämän uskonnon valta oli vielä aivan ylivoimainen. Järjestelmä murtuu vasta, kun poliisi ja sotilaat asettuvat toisinajattelijoiden, mielenosoittajien puolelle.
Näin kävi viimeksi sosialististen maiden luhistuessa – olkoonkin, että tuo kumous oli maapallon ekotaseen ja tulevaisuuden kannalta todella onneton.
Kuinka kauan talouskasvun uskonto pysyy vallassa? Viimeksi tässä lehdessä Göran Schildt näkyi antaneen aikaa enintään 30 vuotta. Se oli yksi arvaus lukemattomien joukossa."