Taide, totuus ja politiikka

Kyselin Tommi Hoikkalan blogiin 21.9.2006 kirjoittamassani kommentissa Smash Asemiin ja poliisin toimintaan liittyen: "Kiinnostavaa olisi tietää, kuinka laajasti poliisin toiminta hyväksytään? Paljonko on niitä, joiden mielestä anarkistit ja muut "isottelijat" ja "meidän verorahoilla eläjät ja luuserit" ansaitsevatkin turpiinsa? Eli paljonko meitä arkipäivän fasisteja on? Uskon että liian paljon."

Vastaus tuli, kun tamperelainen Aamulehti teetti viime viikolla asiasta kyselyn Taloustutkimuksella, ja vahvisti uskoni: selvä enemmistö, eli 68 prosenttia 15--79-vuotiaista suomalaisista hyväksyy poliisin toimet Asem-huippukokouksen yhteydessä järjestetyssä Smash Asem-mielenosoituksessa. 71 prosenttia vastaajista luotti siihen, että poliisi ottaa toiminnassaan riittävästi huomioon ihmisten kansalaisoikeudet. Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat sekä nuoret suhtautuvat vähiten myönteisesti poliisin toimintaan. Mutta hiukan masentavaa on, että alle 35-vuotiaista vastaajistakin enemmistö kannatti poliisin toimia.

Mistä tässä on kysymys. Ensimmäinen tulkinta: voi olla, että suomalaiset yhä luottavat poliisiin, eivätkä usko sen typerästi muuttaneen toimintansa "doktriinia". Mutta kuten edellä mainitussa kommentissa ounastelin, doktriini saattaa kuitenkin olla muuttunut, uskottiinpa sitä tai ei: "suomalaisen poliisin toiminnassa on selvästi tapahtumassa paradigmanvaihdos. Ollaan siirtymässä/siirrytty 'pehmeästä', hyvinvointivaltion skeemaan kuuluneesta poliisitoiminnasta, 'kovaan', kapitalismin vaatimaan poliisitoimintaan, jossa keskeistä on näyttää muskelit ja avoin roskaporukan halveksunta." Tai, kuten Hoikkala asian sitten laittoi blogissaan 22.9.2006: "Ollaan siirtymässä sensitiivisestä hyvinvointivaltion malliin kuuluvasta poliisitoiminnasta terrorismin vastaisen sodan virittämään kovan poliisitoiminnan malliin."

Ja tähän liittyen kysyin kommenttini lopuksi hieman tuohtuneena, "miten perkeleen lyhyt muisti meillä on: kun 1910- ja 20-luvulla syntyneet alkavat olla haudassa, kukaan ei enää näytä muistavan mitä Euroopassa ja Suomessa tapahtui 1930-luvulla."

Toinen tulkintamalli: Supon rahoitusta on lisätty 25 prosentilla vuodessa. Sen ote ulko- ja sisäpolitiikkaan on tiukentunut ja tiivistynyt, vaikkei kukaan tiedäkään, kuka Supoa johtaa, tai miten se toimii. Poliisi on ottanut käyttöön uuden toimintaideologian, kutsutaan sitä tässä ennakoivaksi mellakantorjunnaksi. Se on entistä herkempi kohdistamaan sen myös mielenosoituksiin. Ja poliisin valtiollisen väkivallan tarkoitus on opettaa ja näyttää ihmisille, meille, että on parempi pysyä aisoissa kuin yrittää hyppiä sen yli. Muuten tulee piiskaa.

Toiselta puolen tähän tulkintamalliin liittyy myös arkipäivän fasismi, eli ihmisten halu olla vahvemman puolella ja halveksia niitä, jotka käyttävät laillista oikeuttaan ilmaista mielipiteitään. Suomen länsisiperialaisessa (kiitos Tere!) asenneilmastossa ei joistain syistä siedetä niin sanottua "yksityisajattelua", vaikka se esittäyisi joukkovoimana. Miksi näin on? Mikä meidät erottaa vaikka tanskalaisista?

Nyt kannattaisi olla silmät auki ja korvat kuulolla ja älähtää, etenkin nuorten ylioppilaiden, kuten vanha herra Salama toivoo Ylioppilaslehden haastattelussa: "Toivoni minä panen nuoriin. Ylioppilaiden parhaimmisto on aina ollut totuuden jäljillä, oli se minkä värinen tahansa.” Toivo lienisi siinä, että ylioppilaat istuisivat alas jonnekin vapaan yliopiston luentosaliin tai omille taloilleen puhumaan asioista. Ihmettelemään, kyselemään; tämä olisi tärkeää siinä mielessä, että tällä näköjään valitulla tiellä ongelmat ovat vasta edessä.