Taide, totuus ja politiikka

Hannu Salama täyttää tänään 4.10. 70-vuotta. Nuoremmat lukijat eivät ehkä muista, että 1960-luvulla Salamaa syytettiin jumalanpilkasta. Pilkkasyyte nostettiin hänen romaaninsa Juhannustanssit kuudennen luvun (s. 139-142) kohdasta jossa juopunut muurari Hiltunen laskettelee omiaan Jeesuksesta:

"Hiltunen laittoi kätensä rinnalle ristiin, nosti päänsä kenoon ja puhui rintaäänellä kuin olisi messunnut:
- Ja kiitoksen kukko lauloi korkealla äänellä: ettet vainen valehteliski. Sillä kirjoitettu on: joka tekee sen yhdellekin näistä pienimmistä, niin parempi olisi että sille ripustettaisiin tahkonkivi mulkunvarteen niin kun viulunkielen talla, mutta joka tekee saman tempun neitsyelle pääsiäisyönä, sen on oleva taivasten valtakunta. (...)
- Ja Jeesus lähti Kapernaumista kolmen lapsen äidin kanssa ja pysäytti mossensa vähän ennen Jerikon tiehaaraa ja poikkesi ämmän kanssa tiepuoleen ja sitä paikkaa on siitä alkaen kutsuttu Raapatraapatiksi, se on: kaks aasinhäntää ristissä. Ja Jeesus sanoi jenkilleen: oi te epäuskoiset, jos minä en tulisi Jerusalemiin tiineen aasintamman kanssa niin te sanoisitte ettei Jeesus ole Jumalan poika. (...)
- Ja totisesti minä sanon teille, kun tulee päivä niin te huudatte täällä on Herra ja tuolla on Herra ja jokapuolla Herra ja hiialahiiala mutta te ette enää muista että Jeesus seurustelee vakituiseen tiineen aasintamman kanssa koska Jeesus ei ole mikään tuhkamuna. (...)
- Ja kun Pietari oli laittanut toistakymmentä kuivaa jaloviinaa tuulensuojaan, hän maksoi laskun ja käski portsarin soittaa taksin. Ja tapahtui että kun Pietari pääsi huoran kanssa kämpille, hän ei tuntenut mestaria joka oli loikannut Tuulensuusta siivelle. Ja katso, he tekivät junan. Ja kun aamu valkeni, Jeesus katsoi Pietariin ja sanoi: katso ihmistä. Ja Jeesus meni kolmesti kuselle mutta Pietari itki niin katkerasti että hätä meni ohi. (...)
Hiltunen pyöritti päätään, ponkaisi penkistä ja putosi takaisin ja jollotti nuotin kanssa kuin ortodoksinen pappi.
- Ja pyrämiitin esirippu halkesi keskeltää, ja riekaleet heilu kolme päivää tuulessaa, ja kaikki kukot kieku niin perkeleesti saunankiukaalla ja haudat levisivät kuin Jokisen eväät, ja Jeesus huusi suurella äänellä: Ollaanko Pispalassa kun on verinen perse ikkunassa, aameen."

Marraskuussa 1964 pitämässään kansanopistolaitoksen 75-vuotisjuhlapuheessa arkkipiispa Martti Simojoki tuomitsi Salaman ja kirjan korostaen, että pyhiä asioita pilkkaamalla loukataan ihmiseksi kasvamisen perusasioita. Aikuiskasvatuksen professori Urpo Harva säesti Uudessa Suomessa: "On vaikea kuvitella semmoista yhteiskuntaa, jossa julkaistaisiin kaikki, mikä vain on totta".

Arkkipiispa teki työtään, ehkä myös kansansivistysopin professori. Tai sitten - kuka tietää - Salama osui suoraan heidän arkoihin, salattuihin paikkoihinsa, sillä mitään tavatonta tai tavallisuudesta poikkeavaa Hiltusen puheista on vaikea lukea, ainakaan tamperelaisessa työläiskodissa kasvaneen klopin. Purkaukset ovat kaunokirjalliseen muotoon puettuja juopuneen melko tavallisia vouhotuksia. - Mutta kaikkein perkeleimmin minä ihmettelen sitä yhdeksäntoista kokoomuslaisen kansanedustajan lammaslaumaa, joka meni nostamaan asiasta mekkalan tekemällä vuoden lopulla eduskuntakyselyn ja pani koko siitä seuraavan monivuotisen rallin pystyyn.

Vuoden 1965 tammikuussa oikeusministeriö kehotti nostamaan syyteen jumalanpilkasta rikoslain 10. luvun 1 momentin nojalla. Puolitoista vuotta myöhemmin, syyskuussa 1966, hovioikeus tuomitsi kirjailijan kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja kustantajan vahingonkorvauksiin sekä edellä lainattujen kohtien sensurointiin. Parin vuoden päästä presidentti Kekkonen armahti Salaman ja kumosi korvausvaatimukset. Sensuroidut kohdat palautettiin kirjan vuonna 1990 julkaistussa laitoksessa.

Aamulehden tämän päiväisessä synttärihaastattelussa Salama sanoo, ettei sen aikaisia tapahtumia voi verrata nykyisiin, esimerkiksi Tanskassa julkaistuihin islamia rienaaviin pilakuviin. Vaikka molemmissa on kysymys Jumalan väitetystä pilkkaamisesta, nykyinen tilanne on aivan toisella tavalla tulenarka kuin 40 vuotta sitten; 1960-luvun tapahtumat ovat globaaleiksi äityneiden ja äityvien selkkausten rinnalla lähinnä piirikunnallisia kisailuja.

Mutta! Eihän tämän enää pitäisi olla kiinnostavaa kuin ehkää jonkinlaisena historiallisena kuriositeettina. Mitä Hannulle tapahtui vuoden 1975 ETYK-kokouksen jälkeen? Itse hän kuvaa tuon televisioidun kokouksen olleen itselleen jopa tajunnan räjäyttävä "paradigmamurros". Sen jälkeen oli turha yrittää kuvata maailmaa perinteisen realistisesti, jos oli ollut aiemminkaan. Mutta kuinka sitten? Finlandia-sarja osoitti uuden suunnan. Mitä muuta tapahtui? Missä on se nuori kirjallisuustieteen tai sosiologian tms. ylioppilas, joka ottaisi tehtäväkseen kysellä Salamalta hänen 30 viimeistä vuodestaan? Vai pitääkö kysellä itse? Viimeiset 30 vuotta, siinä työnimi keskustelukirjalle.